Elli jälleen mitalivauhdissa

23.8.2024

Elokuun alussa käytiin veteraanien suunnistuksen MM-kilpailut Turun, Rymättylän ja Sauvon maastoissa. Keski-Karjalan rastista oli mukana kuusi henkinen porukka aistimassa kansainvälistä kisatunnelmaa. Elli Pelkonen jatkoi totuttuun tapaan arvokisamenestystään ja tuomisena kisoista oli kaksi MM-mitalia. Elli suunnisti sprintissä ja keskimatkalla molemmissa pronssille sekä saavutti vielä pitkällä matkalla upeasti viidennen sijan. Näiden mitalien jälkeen Ellin palkintokaapissa komeilee yhteensä seitsemän MM-mitalia, joista ovat 2 kultaa, 1 hopea ja 4 pronssia. Sprinteissä on Ellillä ollut parasta menestystä, joista hän on saavuttanut yhteensä 4 MM-mitalia, keskimatkalta 2 sekä pitkältä matkalta 1 mitalin. Ellillä on takanaan arvokasta kisakokemusta lähes jokaisesta MM-kilpailuista siitä lähtien, kun veteraanien kilpailuja alettiin järjestämään. Alkuvuosina Elli ei vielä saavuttanut mitalisijoja, mutta vuonna 2019 siirtyessään sarjaan 80 W saavutti hän ensimmäisen MM-mitalin, joka on saanut jatkoa lähes vuosittain. 

Lämpimät onnittelut Ellille MM-mitaleista sekä menestystä tuleviin kisoihin!

Ensimmäisessä kuvassa Ellin vauhdikasta menoa sprintin finaalista. Keltainen lappu kilpailunumeron yläpuolella kertoo, että Elli oli edellisen päivän karsintakilpailun voittaja.