Kekaran kesätyötekijöiden esittely

1.8.2024

Moikka!
Ollaan Eevi ja Oona ja ollaan oltu KeKaRalla kesätöissä kaksi kesää. Meidän työnkuvaan kuuluu ratojen suunnittelu, rastien vienti ja hakeminen ja iltarastien järjestys.
   Ollaan molemmat suunnistettu pienestä pitäen ja yhteenlaskettuna kokemusta on jo 27 vuotta. Kolme vuotta sitten saimme idean järjestää omat iltarastit, jotka toteutuivat Peltolassa 2022 kesällä. Meitä autettiin esim. kärrin siirrossa ja karttaohjelma Condesin käytössä. Saimme niin hyvää palautetta, että meille tarjottiin kesätöitä seuraavalle kesälle.
   Työt jatkuivat vielä tänäkin kesänä ja nyt olemme järjestäneet yhteensä yhdeksät iltarastit. Iltarasteja on ollut Peltolan lisäksi Ruppovaarassa, Hutsissa, Riuttavuorella, Tolosenmäessä, Heinäjärvellä ja Koivusillassa.
   Työ on ollut todella monipuolista ja hauskaa. Olemme oppineet arvostamaan iltarastien järjestämiseen vaadittua työtä. Työ on opettanut myös asiakaspalvelutaitoja, kartanlukua, ongelmanratkaisua ja aikataulutusta. Kesätyö on vaatinut myös paljon vastuuta esim. työajat pitää suunnitella täysin itse ja asiat pitää olla hoidettuna annetussa aikataulussa. 
   Ollaan saatu paljon uusia kokemuksia ja muistoja. Viime vuonna pääsimme hakemaan eksyneen suunnistajan mönkkärillä pois metsästä. Ollaan saatu toimia myös ensihoitajina, kun ollaan paikkailtu metsässä sattuneita haavereita ja yhteentörmäyksiä maa-ampiaispesän kanssa. Metsässä on näkynyt myös mm. kauniita maisemia, paljon marjoja, karhunjälkiä, ketunpesä sekä sen lähistölle rakennettu puussa oleva tarkkailutuoli.

Kiitos kivoista kesätyövuosista!😊
Terkuin: Eevi ja Oona